torstai 19. toukokuuta 2016

Asukkaat päättämässä ja Maunula-talon avoin foorumi 18.8. klo 18

Maunula-talon avoin foorumi järjestetään 18.8. klo 18. Aiemmin suunniteltu 2.6. tilaisuus lykkääntyy, sillä toimintamalli ja kahvilan tilanne eivät ole oikein sellaisessa vaiheessa, että asukaskokouksesta olisi hyötyä. Osallistuvan budjetoinnin työpajat järjestettiin 18.5. ja seuraava on 25.5. Niihin kaikki energia nyt! Seuraava demokratiahankkeen vetämä asukaskokous järjestetään ennen foorumia ja samalla päivitetään tietoa toimintamallista. Alla juttu Maunulan Sanomista (lisätään kuva Maunula-talosta tällä hetkellä =)).

Asukkaat päättämässä Maunula-talon toiminnasta ja hallinnosta

Maunula-talon rakentaminen sujuu hyvin ja talo luovutetaan lokakuun lopussa kirjaston, työväenopiston ja nuorisotalon käyttöön. Asukkaat ovat päässet vaikuttamaan talon toimintamalliin ja tarjonnan sisältöihin.
Parhaillaan käynnissä on osallistuvan budjetoinnin prosessi. Keväällä kuultiin asukkaiden toiveita. Helsingin kaupungin vetämissä työpajoissa toukokuussa niistä on muokattu ehdotukset, joista kaikki asukkaat pääsevät äänestetämään kesäkuun ja heinäkuun aikana.
Äänestyksen perusteella toteutettavat hankkeet valitsee elo-syyskuussa Maunula-talon neuvottelukunta. Suunnitelman mukaan siihen kuuluu kuusi virkamiestä sekä kolme asukasta ja heidän varahenkilönsä. Yksi asukkaista osallistuu myös tarvittaessa talon johtotiimin kokouksiin työväenopiston, kirjaston ja nuorisotalon edustajan rinnalla.
Asukasedustajat valitaan elokuun lopussa järjestettävässä talon avoimessa foorumissa. Silloin asukkaat, nykyiset ja tulevat käyttäjät pääsevät jälleen ideoimaan talon toimintaa ja keskustelemaan siitä, miten talo toimisi mahdollisimman hyvin alueen majakkana ja kohtauspaikkana.
Maunula-talon suunnittelussa on vuodesta 2013 pilotoitu osallistuvaa demokratiaa. Kun talo avautuu, pilotoidaan yhteishallintaa. Kesällä Helka ry:n Uudenmaan liiton ja Helsingin kaupungin rahoittamassa hankkeessa hyvinvointia lisäävästä Maunulan mallista kuullaan Eurooppaa myöten.
Osallistua Maunula-talon nettisivujen (maunulatalo.fi) ja fb-sivun, -ryhmän ja Maunulan demokratiahankkeen (maunula.blogspot.fi) kautta. Muista äänestää toiveitasi kesän aikana ja tavataan Maunula-talon avoimessa foorumissa elokuussa!

Emilia Palonen, Demokratiahankkeen asukasedustaja, Maunulassa 9.4.2016