torstai 11. syyskuuta 2014

Tule suunnittelemaan tulevan kirjasto-työväenopisto-nuorisotalon toimintaa la 20.9.



Maunulan uuden ja ainutlaatuisen, vuonna 2016 avattavan monitoimitalon rakennussuunnittelun valmistuessa maunulalaiset kutsuvat kaikkia potentiaalisia käyttäjiä mukaan suunnittelemaan alueella merkittävän talon toimintaa lauantaina 20.9. klo 13-17 Asukastalo Saunabaarille, Metsäpurontie 25, Helsinki.
Asukkaat ovat osallistuneet suunnitteluun yhdessä vuodesta 2013, hankesuunnitelmavaiheesta saakka. Maunulan demokratiahanke – yksi Helsingin vuoden 2013 kymmenestä demokratiapilotista, on ollut mukana myös virkamiestyössä asukkaiden edustajana, kolmen viraston rinnalla. Arkkitehtitoimisto K2S:n suunnitelmia on kommentoitu ja testattu työpajoissa syksystä 2013.
Tapahtuma alkaa tiedotustilaisuudella klo 13-13.25. Varsinainen työpaja alkaa klo 13.30. Ideoita nostattamassa ja suunnitelmaa esittelemässä on kirjaston, työväenopiston ja nuorisotalon johtoa, käyttäjiä ja työntekijöitä. Työpajaryhmiin jakaudutaan noin klo 14.15. Loppukeskustelu käydään noin klo 15.45-17.
Tavoitteena on: testata taloa tulevaisuuden tekemisen kautta, ja miettiä, mitä toimintaa talossa tulevaisuudessa on ja millaisia mahdollisuuksia sen käyttö avaa. Konkreettisia aiheita ovat mm.:
-        miten kirjasto muuttuu monitoimitaloksi?
-        miten kolme hallintokuntaa – kirjasto, nuorisotalo ja työväenopisto – tekevät yhteistyötä?
-        miten omaehtoinen asukastoiminta talossa järjestyisi?
-        sukupolvien yhteiset jutut
-        matalan kynnyksen tila: ei-kävijästä käyttäjäksi
-        miten toimintaa tarjotaan läpi päivän?
-        mitä tarkoittaa monitoimitalo kohtauspaikkana?
-        talon suhde ympäristöön, olemassa oleviin tiloihin ja yhteisöihin
-        tieto: talossa, talosta ja taloon
-        mikä talolle nimeksi?
Maunulan demokratiahanke on ajanut suunnittelussa mm.: pop-up- ja tilapäiseen kahvilatoimintaan, omaehtoiseen yhdessä oppimiseen sekä juhlatarjoiluihin tarkoitetun keittiön tarpeellisuutta, perustellut pienen kuntoilutilan tärkeyttä, infotaulujen välttämättömyyttä ja tilojen varattavuutta omaehtoiseen toimintaan, sekä korostanut tilojen läpivuorokautista käyttöä moottoroitujen ovien ja kulunvalvonnan avulla. Ne ovat olleet hengeltään samankaltaisia kuin hallintokuntienkin toiveet ja osaltaan vieneet hanketta eteenpäin.  Samalla on pilotoitu virastojen välistä laaja-alaista yhteistyötä.
Demokratiapilotissa on haettu hyviä käytäntöjä osallistuvaan suunnitteluun, jotta samalla tavalla voitaisiin muitakin rakennuksia ja niiden käyttöä suunnitella.
Myös taloon rajautuvaa Maunulanpuistoa suunnitellaan osallistuvasti. Kolmas ja viimeinen kaikille avoin luonnostyöpaja maisema-arkkitehtitoimisto Näkymän kanssa järjestetään 30.9., klo 18, Maunulan leikkipuistossa. Tervetuloa!
Lisätietoja:
Emilia Palonen, asukas, politiikan tutkija, 040-5077198, epalonen@gmail.com, @epalonen
Maunulan demokratiahanke, http://maunula.blogspot.fi, ks. myös fb: Maunulan seinä

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Maunulanpuiston luonnostyöpaja: "Puisto on jatkuva performanssi."

Sateisesta säästä huolimatta Maunulapuiston toinen työpaja, luonnostyöpaja onnistui hyvin Leikkipuistossa – suunnitelman mukaan sisätiloissa. Maisema-arkkitehtitoimisto Näkymän Matti Liski ja Pia Kurki esittelivät uusia luonnoksia. Yleisesti oltiin sitä mieltä, että suunnitelma polkuineen toimii. Kommentteja ja  toiveita kirjattiin. Ensin keskusteltiin pienryhmissä, jotka tällä kertaa muodostuivat ikäryhmittäin.

Testaamassa oli virkamiehet leikkipuistosta ja työväenopistolta sekä aiemmista työpajoista tuttua jengiä, maunulalaisia aktiiveja useammassa sukupolvessa. Keksien ja mehun voimalla saatiin sateensuojaan ja työpajaan myös leikkipuiston yläkoululaisia teinityttöjä ja alakoululaisia tyttöjä, minkä vuoksi pidemmät esittelyt ja Heka-Maunulan tontille suunnitellut muutokset jätettiin väliin ja siirryttiin lähes suoraan työpajaan. Iltaisinkin kaikille avoimen asukastilan tarve tuli todistettua heti, samoin hyöty uusista näkökulmista.

Vaikka kartan hahmottaminen oli haastavaa nuorimmille (ja maastoon meneminen kaatosateessa vielä haastsavampaa), saatiin lasten reiteistä ja kulkutavoista alueella hyvää tietoa. Puistoon tarvittiin tilaa leikille ja vapaalle oleilulle.
Maahanmuuttajataustaiset teinitytöt kuulivat innoissaan uudesta nuorisotalon ja kirjastosta. Heitä ilahdutti erityisesti se, että monitoimitalossa olisi nuorisotalon tyttöjen huone, pienimuotoinen kuntosali – jota voisi varata niin, ettei sinne olisi kaikilla pääsy, samoin kuin keittiö, jossa oppia ja opettaa sukupolvelta tai perinteestä toiseen. Aina auki oleva vessa oli tyttöjen toive. Jatkopohdintaan lähti ajatus siitä, kuinka sen voisi kulunvalvonnan avulla järjestää talon sisälle.
Tahdottiin kauniita puita ja kasveja. Ideana esiin nousi minipuutarha. Suunniteltu koristeline sai suosiota. Häkki olisi parempi, nykyinen koriskenttä syvemmällä Maunulanpuistossa on kuulemma hankala, koska siitä karkaa pallo metsään ja pinnoite ei miellytä. Tilaa peleille pitäisi olla.
Tytöt kysyivät, mitä materiaalia pääoven edustan aukiolle tai areenalle on suunniteltu. Arkkitehdit tahtoisivat kiveyksen, jos budjetti salliin. Tyttöjen mielestä asvaltti olisi siistinä ja tasaisena pintana paras ja hiekka huonoin vaihtoehdoista. Kaiuttimet musiikin kuunteluun tarvitaan.


Aikuisista naisista koostuvalla ryhmällä toivelistan kärjessä oli lippakioski. Vanhat Helsingin lippakioskit, jollainen Maunulassakin aikoinaan oli, suunnitteli Hilding Ekelund, jonka kädenjälkeä näkyy yhä paljon maunulalaisissa rivi- ja kerrostaloissa.
Tilaa tahdottiin istuskeluun, auringonottoon, piknikkiin, peleihin frisbiigolfista mölkkyyn, jää/lumiveistoksille, mäenlaskuun sekä kirpparille. Aukiolle kaivattiin ulos tuotavaa skreeniä.
Toiveissa oli hyötypuita ja tietoa lajistosta. Erityisesti esille nousi tarve toistaa puistossa perinteisiä jo 50-luvulla Maunulaan istutettuja lajeja.
Lisäksi tahdottiin, että talon tapahtumat näkyvät uloskin. Infotauluja - sähköisiä - toivottiin joka ovelle.
Suunnittelmista puuttui vielä myös koiraparkki tai muu nelijalkaisten ystävien tila. Graffitiaitakin oli mainittu edellisessä työpajassa. Saisiko sen vaikka S-marketin rampin yhteyteen?
Keskustelua syntyi pyöräpaikoissa. Pyöräparkin sijainti nuorisotalon kulmalla huolestutti. Samoin se, mitä tapahtuu, kun jotkut kuitenkin pyöräilevät etuovella.
Puhuttiin myös siitä, miten julkiseen rakennusprojektiin liittyvä prosentti taiteeseen käytettäisiin. Alustavana ajatuksena arkkitehti oli maininnut yhteisötaiteen. Jäisikö siitä jälkiä? Jos niin näkyisivätkö ne puistossa.
Toisaalta, kuten ainoana mieskäyttäjiä edustanut Kale Kaivola kiteytti: "Puisto on jatkuva performanssi."

Seuraava puistotyöpaja on tiistaina 30.9. klo 18. Silloin käydään läpi jo suunnitelmaehdotusta. Monitoimitalon toimintatyöpaja on lauantaina 20.9. klo 13.30-17. Silloin pohditaan talon käyttöä ja suunnitellaan sinne toimintaa yhdessä eri hallintokuntien/virastojen sekä tietenkin koko alueen asukkaiden kanssa. Tervetuloa mukaan kaikille avoimeen prosessiin!

maanantai 18. elokuuta 2014

Maunulanpuiston suunnittelutyöpaja 2 Leikkipuistossa 20.8. klo 18

Maunulanpuiston uutta suunnitelmaluonnosta kommentoidaan ja testataan Maunulan leikkipuistossa keskiviikkona 20.8., klo 18, kaikille avoimessa suunnittelutyöpajassa. Työnalla on tulevan kirjasto-nuorisotalo-työväenopiston viereinen osa puistoa ja rinne kohti leikkipuistoa (ks. kuva alla).

 
Työpajassa on esillä myös kaksi Pakilantien Heka-Maunulan talon kirjastonviereiselle tontinkulmalle tehtyä suunnitelmaa. Mukana työpajassa on puistosuunnitelmaa tekevä maisema-arkkitehtitoimisto Näkymä ja Helsingin kaupungin virkamiehiä.

Maunulan demokratiahanke järjestää kolme asukastyöpajaa puistosuunnittelun aikana. Tämä suunnitelma-ehdotus syntyi 12.6. pidetyn ideatyöpajan ajatusten pohjalta.
 
Kolmas työpaja pidetään 30.9. klo 18. Silloin keskustellaan maisema-arkkitehtien ja puistovastaavan kanssa viimeisen kerran yhdessä, ja koitetaan kokea puisto sellaisena, millaiseksi se on suunniteltu. Sitten puistosuunnitelma lähtee tavanomaiselle kierrokselleen kaupungin päätöksenteossa (on siis myös asukkaille näytteillä).

Suunnitelma pyritään saamaan nykyversiossaan esille Maunulan Mediapajalle (ikkunaan?) työpajan jälkeen viikonlopuksi. Kommentit voi lähettää sähköpostilla demokratiahankkeen tästä teemaasta vastaavalle Emilialle.

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Maunulanpuistolle uusi ilme! Puistokävelytyöpajan antia

Maunulanpuiston osallistuvan suunnittelun puistokävely ja työpaja keräsivät tusinan verran aktiivista porukkaa keskustelemaan puistosta sateesta huolimatta Helsinki-päivänä, torstaina 12.6.. Kyseessä oli ensimmäinen kolmesta vuoden aikana järjestettävästä puistosuunnittelun asukastyöpajasta. Kävelyn aloittivat puistosuunnitteluun palkatun Näkymä Oy:n arkkitehdit Matti Liski ja Pia Kurki.
Tulevan monitoimitalon, kirjasto-nuorisotalo-työväenopiston pihasuunnitelma on jo viety rakennusvirastoon. Tässä suunnitelmassa rakennuksen tontinkokoinen piha-alue on kuitenkin hyvin pieni. Sinne on hahmoteltu parin puun lisäksi portaat, muutaman pöydän verran tilaa oleskeluun pääovelle ja viljelysäkkejä ja pyöräparkki nuorisotalon kulmalle. Muuten liikkeelle lähdettiin tyhjältä pöydältä.
Aluesuunnittelija Petri Arponen kertoi, kuinka rahoitusta on monitoimitalon puiston eli Pakilantieltä-Metsäpurontielle ja alas leikkipuistoa edeltävään polkujen risteykseen ulottuvan alueen suunnitteluun. Ideoita haettiin myös leikkipuistoa varten, kun sen uudistukselle on tarve viimeistään ensi vuosikymmenen alussa.

Arponen vetää puistosuunnittelun ohjausryhmää, jossa mukana on kirjaston, nuorisotalon ja työväenopiston lisäksi leikkipuiston ja Heka Maunulan edustajat. Siinä asukkaita edustaa Paavo Kaipainen Maunula-seurasta ja Emilia Palonen demokratiahankkeen aktiiveista.

Työpajassa Kaipainen kertoi Maunula-seuran 2000-luvun lopulla tekemästä suunnitelmasta, johon liittyi amfiteatteri. Myös tori olisi tärkeä. Pakilantien toiselle puolelle, ostoskeskuksen tilalle rakennettavien hitas-talojen väliin, tulevalle kansalaisaukiolle jää Maunulan tunnusmerkki, Varsa-patsas, mutta tilaa ei jää juuri muulle.

Muutamille torikojulle, kirpputorialueelle ja tapahtuma-aukiolle onkin kysyntää. Työpajassa kerrottiin näkemyksiä ja ideoitiin post-it-lappusin. Asukaat tahtoivat myös muuta oleskelutilaa eri-ikäisille maunulalaisille ja muille talon käyttäjille vauvasta vaariin: penkkejä, katoksen, nurmikkoa, pöytiä talon pop-up-kahvilaa varten. Lippakioskista puhuttiin.

Erityisesti kahden Hekan taloyhtiön piha-alueet puhututtivat. Apteekin edustalta moni oikaisisi suoraan, Metsäpurontien puolella talon pihan ja puiston välinen rajaa voisi ehostaa istutuksin. Pitäisikö Pakilantien varren Heka-talon roskakatos maisemoida, muuttaa molokiksi vai pitäisikö sitä vasten olla graffitiseinä?
Myös sorsalampea, lippakioskia, katsomoa, ilmoitustaulua ja kukkaistutuksia toivottiin. Ajateltiin, että kirjastosta voisi lainata erilaisia piha- ja lautapelejä ja pelivälineitä, joiden pelaamista varten olisi hyvä olla alueella sopivia tiloja. Kysyttiin myös: Missä katumuusikot voisivat soittaa ja laulaa? Missä olisi tilaa nelijalkaisille ystäville?

Suunnittelijat olivat jo etukäteen olleet huolissaan siitä, miten rollaattorilla ja lastenvaunuilla pääsisi puiston halki, sillä nykyinen reitti Pakilantieltä leikkipuistoon on liian jyrkkä, eikä siksi täytä esteettömyysvaatimuksia. "Järkevät & toimivat kulkureitit" saikin kannatusta.  Samoin reittien varrelle kaivattiin penkkejä. Muita kuin yhdenistuttavia. "Monta tapaa tulla, monta käyttötarkoitusta, muunneltavuus", luki yhdessä lapuista.

Työpajan päätteeksi pyydettiin osanottajia myös piirtämään oma unelmapuistonsa. Pikaisia suunnitelmia "valmistui" kolme:
Kaikissa näissä yhteinen tila pääoven eteen ja erilaiset muut oleskelupaikat mainittiin. Ensimmäisessä kuvassa on tasainen alue pelejä varten lähellä nuorisotalon sisäänkäyntiä Metsäpurontienpuoleisessa osassa karttaa. Keskimmäisessä kuvassa on sinisellä viivalla kuvataan penkkejä. Viimeisessä kuvassa on graffitiseinäkin. Myös näköesteitä ja tekemisen tiloja kaivattiin.

**

Näillä eväillä Näkymän maisema-arkkitehdit lähtevät tekemään luonnoksia. Niiden pohjalta järjestetään luonnostyöpaja 20.8. leikkipuistossa ja lopulta valmiit suunnitelmat tulevat asukkaiden nähtäville 30.9. viimeiseen puistotyöpajaan. Tilaisuudet ovat kaikille avoimia.

Niiden välillä on vielä lauantaina 20.9. talon käytön suunnittelutyöpaja, johon osallistuvat myös kirjaston, nuorisotoimen ja työväenopiston virkamiehet.

**

Demokratiahankkeen osallistuvan suunnittelun prosessissa on pyritty siihen, että suunnittelua ei aloiteta ennen kuin tavataan asukkaiden kanssa, ja joka vaiheessa asukkaat ovat mukana päätöksenteossa. Ennen työpajaa arkkitehdit olivat nähneet Maunula-seuran viiden vuoden takaiset suunnitelmat. Prosessi on myös jatkuvasti avoin ja mukaan suunnitteluun saa tulla. Jokaisessa työpajassa onkin ollut uusia ja jo tuttuja naamoja. Tervetuloa!

Tässä on vielä se mainittu aiempi, 2000-luvun lopulla tehty Maunula-seuran asukassuunnitelma:

keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Puistokävely suunnittelijoiden kanssa 12.6. klo 18


Tule mukaan suunnittelemaan Maunulan uuden monitoimitalon puistoaluetta
Helsinki-päivänä, torstaina 12. kesäkuuta klo 18

Maunulan keskustaan rakennetaan uusi kirjasto-, työväenopisto- ja nuorisotalo. Millainen puistoalue tehdään talon ympärille? Miten se yhdistyy leikkipuistoon?
Puiston ideointiin ja suunnitteluun on mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa puistokävelyllä suunnittelijoiden kanssa. Mukana ovat kaupungin rakennusviraston ja maisema-arkkitehtitoimisto Näkymän ja arkkitehtuuritoimisto K2S:n edustajat.
Kokoonnumme Maunulan apteekin ja S-marketin väliselle kävelytielle torstaina 12.6. klo 18. Jos sää on kaunis, keskustelemme puistossa, ja sateen sattuessa menemme sisätiloihin Leikkipuistoon tai asukastalo Saunabaarille.
Tervetuloa!
Järjestää Maunulan demokratiahanke
http://maunula.blogspot.fi

lauantai 3. toukokuuta 2014

Tule keskustelemaan asukastalo Saunabaarin ja sen katutason tiloista

Asukastalo Saunabaarin katutason tiloista suurin osa on nyt tyhjillään. Maunulan demokratiahanke on käynyt tiloista keskusteluja kaupungin kiinteistöviraston Tilakeskuksen kanssa. Tilakeskus on pyytänyt ehdotuksen siitä, mikä tai mitkä tahot ja millä ehdoilla voisivat vuokrata tilan. Tarkoitus on olla yhteydessä Tilakeskukseen uudelleen toukokuun 15. päivä.

Oletko kiinnostunut osallistumaan ehdotuksen tekemiseen asukastalo Saunabaarin katutason tilojen saamiseksi asukkaiden ja mahdollisten muiden paikallisten toimijoiden käyttöön? Voidaanko tilojen vuokraamiseksi perustaa yhdistys tai osuuskunta? Löytyykö osaan tiloista vuokralaiseksi muita toimijoita?

Maunulan demokratiahanke järjestää näistä kysymyksistä tapaamisen maanantaina 12. toukokuuta klo 18 Saunabaarin kokoushuoneessa. Tapaamisessa on mahdollista keskustella myös kaupungin asukastalojen tulevaisuutta koskevista valmisteluista, Maunulan uuden monitoimitalon suunnittelun etenemisestä ja siihen liittyvästä puistosuunnittelusta.

Kaikki kiinnostuneet tervetuloa!

maanantai 24. helmikuuta 2014

Tervetuloa seuraavaan tapaamiseen 13.3. klo 18

Tervetuloa keskustelemaan:
  • Miten Maunulan uuden kirjasto- ja monitoimitalon suunnittelu etenee? 
  • Entä asukastalo Saunabaaria koskevat ratkaisut? 
  • Miten jatkuu lähidemokratian kehittäminen?

Maunulan demokratiahankkeen tapaaminen
torstaina 13.3. klo 18
asukastalo Saunabaarin kokoushuone, Metsäpurontie 25

Kaikki kiinnostuneet, tervetuloa!