Maunulan uudesta kirjasto-työväenopisto-nuorisotalosta tulee Maunula-talo. Maunulan monitoimitalon nimikilpailun voitti Maunula-talo. Ääniä annettiin netissä ja paperilla, kirjastossa, työväenopistolla, nuorisotalolla ja Maunulan peruskoulussa yhteensä noin 500. Äänistä vähän yli puolet (267/498) annettiin netissä äänestysaikana 2.2.-30.3.2015. Maunula-talo sai 42 prosenttia äänistä, yhteensä 208 ääntä.
Nimiehdotuksen valittiin asukkaiden esittämistä, demokratiahankkeen vuodesta 2013 keräämistä nimistä. Toiseksi suosituin esittämistä vaihtoehdoista oli Maukka, joka keräsi 21 prosenttia äänistä, vain hieman edellä Majakkaa, 19 prosenttia. Maukka oli nuorisotalon kiistaton äänikuningas, kun Majakka puolestaan sai Maukkaa enemmän ääniä netissä. Måsse sai puolestaan 13 prosenttia äänistä: nettiäänissä se kisasi tiiviisti Maukan perässä neljäntenä. Maunula-talo oli suosituin nimi kirjastolla, työväenopistolla ja Saunabaarilla annetuissa äänissä – eivätkä kaksi seuraavaan yhdessäkään yltäneet samaan. Toisen kierroksen sijaan nimitoimikunta päätyi Maunula-taloon.
"Rakkaalla lapsella on useita nimiä", totesi nimitoimikunnan asiantuntijajäsen, pakilalainen yliopistonlehtori Terhi Ainiala. Nimitoimikuntaan kuuluivat Lauri Seutu Maunulan kirjastolta, Hannu Taponen nuorisoasiainkeskuksesta, Jussi Suomaa työväenopistolta ja Emilia Palonen demokratiahankkeesta.
"Nimet ovat myös olemassa sitä varten, että niitä voidaan tarvittaessa muuttaa", toteaa uudelleennimeämistä tutkinut Palonen. Maunula-taloa on odotettu alueelle vuosikymmeniä – katsotaan millaiseksi talo muodostuu toiminnaltaan. Uuden monitoimitalon rakentaminen on tarkoitus alkaa jo huhtikuussa 2015.
**
Nimiäänestyksessä selvitettiin asukkaiden toiveita talon toiminnasta. Toiminnan suunnittelu jatkuu 11.5. klo 17.30–20 Saunabaarilla. Mukana on asukkaita ja virkamiehiä, jotka vievät ideat eteenpäin kirjastolla, nuorisotoimessa ja työväenopistolla. Nyt pohditaan ja suunnitellaan käytännössä, mitä talossa tapahtuu vuonna 2016–17, kun talo avataan. Samalla suunnitellaan pelisäännöt talon käyttöön, asukasdemokratiaan ja avausvuoden kirjaston, nuorisotalon ja työväenopiston sekä asukkaiden järjestämää yhteistä ohjelmaa. Tapahtuma on kaikille avoin! Tervetuloa mukaan!
maanantai 13. huhtikuuta 2015
maanantai 9. helmikuuta 2015
Nimikilpailu: minne Maunulassa mennään kirjastoon, nuorisotaloon, työväenopistoon vuonna 2016?
Nimitoimikunta valikoi 90 ehdotuksen joukosta äänestettäviksi viisi nimiehtodusta.
Tervetuloa vastaamaan 5.2.-30.3.2015.
Tervetuloa vastaamaan 5.2.-30.3.2015.
Create your free online surveys with SurveyMonkey , the world's leading questionnaire tool.
Lisäyksenä Maunulatalon sijaan yksi ehdokkaista on Maunula-talo, joka on kirjoitettu yhdysviivalla kielitoimiston ohjeistuksen mukaan.
maanantai 2. helmikuuta 2015
Maunulan Saunabaarin ja Monitoimitalon tulevaisuudesta 5.2.2015
Kokous Maunulan Saunabaarin ja Monitoimitalon tulevaisuudesta 5.2.2015
Miten käy Saunabaarin ja muiden Helsingin asukastalojen. Kokouksen aluksi keskustellaan siitä, miten voidaan vaikuttaa, kun kaupunginhallituksen lykkäämä kaupunginjohtajan ehdotus sote-viraston ylläpitämistä asukastaloista on uudella lausuntokierroksella ja tulee uuteen käsittelyyn. Mitä voimme tehdä Saunabaarin turvaamiseksi?
Miten etenee Maunulan monitoimitalo?
Uuden kirjasto-työväenopisto-nuorisotalon rakentaminen on edennyt urakoitsijan valintaan. Nimikilpailun toinen vaihe on alkanut. Miten vaikutetaan talon toimintaan?
Tule mukaan Maunulan demokratiahankkeen tapaamiseen torstaina 5.2. klo 18, Saunabaarin kokoushuoneeseen.

perjantai 19. joulukuuta 2014
Kiitos tästä vuodesta ja rauhallista joulua 2014!
Kiitos tästä vuodesta ja tulevaa - ja monitoimitalon avaamista odotellessa. Yllä joulukortti K2S:ltä.
Ja alla vielä terveiset jouluglögeiltä ja Saunabaarin avoimilta ovilta.
"Avointen ovien päivää vietettiin optimistisissa tunnelmissa. Kävijöiden määrä on kasvanut asukastalo Saunabaarilla, niin sote-viraston ylläpitämässä toiminnassa, Maunula-seuran asukastilassa kuin muilla talon toimijoilla. Kuvassa Anne Dikert Maunulan kirjastosta, Auli Syrenius työväenopistolta, Teija Kamb Maunula-seurasta, Emilia Palonen Maunulan demokratiahankkeesta sekä Risto Heikkinen ja Leena Suikkanen tilakeskuksesta. Demokratiahanke jatkaa ja uusia ideoita nousi niin asukastalon kuin tulevan monitoimitalon toiminnasta", kirjoitti kuvan ottanut Yrjö Hakanen.

tiistai 18. marraskuuta 2014
Maunulasta vuoden uusmaalainen kaupunginosa 2015! Osallistuva suunnittelu mainittu
Uudenmaan maakuntahallitus nimesi Maunulan Vuoden uussuomalaiseksi kaupunginosaksi 2015. Päätöksessä kehutaan laajalti Maunulaa ja maunulalaisten yhteistoimintaa, yhteisrakentamisesta korjaushankkeissa aina Museoviraston tunnustukseen asuinalueesta valtakunnallisesti merkittävänä rakennetuna kulttuuriympäristönä.
Myös osallistuva suunnittelu on mainittu: "Yhtenä saavutuksena on Maunulan ostarin uudistaminen asukkaiden ja kaupungin esimerkillisellä suunnitteluyhteistyöllä." Ostarilla viitattaneen sekä pidempään ostariprosessiin että viimeaikaiseen monitoimitalon suunnitteluun osana uutta ostaria, jossa demokratiahanke on "uinut virkamiesten liiveihin".
Alueen virittäjänä esiin nostetaan 50-vuotias Maunula-seura, joka on ollut mukana ja keskeisenä toimijana osallistuvaa suunnittelua korostaneessa Maunulan demokratiahankkeessa.
Juhlistetaan titteliä yhdessä Asukastalo Saunabaarin vasta-avatussa alakerrassa 11.12.2014!
– Täällä on muun muassa Maunulan demokratialiike. Ja nyt on myös havaittavissa kotiseuturakkauden lisääntymistä. Se kohdistuu omaan kaupunginosaan ennemmin kuin koko Helsinkiin, summaa syitä Ihamäki."
"– Olemme todella innostuneita. Asia nousee keskusteluun viikoittain marketeissa ja kahviloissa, kertoo Kaivola."
"Myös kirjasto on tyytyväinen yhteissuunnitteluun. Apulaisjohtaja Ihamäen mukaan aluksi asukkaita aliarvioitiin, mutta sitten alettiin ottaa todesta.– Asukkaat ovat olleet myös vaativia. Sanoneet, että: "hei me halutaan olla mukana, kuunnelkaapa meitä", kertoo Ihamäki."
"Apulaisjohtaja Saara Ihamäki toivoo, että asukkaiden ottamisesta mukaan jo suunnitteluvaiheessa tulee tapa. –Kyllähän ne, jotka maksaa, omistaa nämä tilat, ja me virkamiehet ei välttämättä osata ajatella asiaa eri näkökulmasta, vaikka asukkaita olemme mekin, sanoo apulaisjohtaja Saara Ihamäki." Toivotaan näin!
Myös osallistuva suunnittelu on mainittu: "Yhtenä saavutuksena on Maunulan ostarin uudistaminen asukkaiden ja kaupungin esimerkillisellä suunnitteluyhteistyöllä." Ostarilla viitattaneen sekä pidempään ostariprosessiin että viimeaikaiseen monitoimitalon suunnitteluun osana uutta ostaria, jossa demokratiahanke on "uinut virkamiesten liiveihin".
Alueen virittäjänä esiin nostetaan 50-vuotias Maunula-seura, joka on ollut mukana ja keskeisenä toimijana osallistuvaa suunnittelua korostaneessa Maunulan demokratiahankkeessa.
Juhlistetaan titteliä yhdessä Asukastalo Saunabaarin vasta-avatussa alakerrassa 11.12.2014!
Ps. Maunulan monitoimitalon suunnittelusta kerrottiin aiemmin Ylellä Ari Tuhkasen jutussa, jossa haastatellaan hankkeen aktiivia Kale Kaivolaa ja Saara Ihamäkeä, kirjastotoimen apulaisjohtajaa. Tässä vähän tiivistettynä, linkissä pidemmin.
"Suunnitteluun mukaan pääsy on hanketta vetäneen
kirjastotoimen apulaisjohtaja Saara Ihamäen mukaan aktiivisten
maunulalaisten ansiota.– Täällä on muun muassa Maunulan demokratialiike. Ja nyt on myös havaittavissa kotiseuturakkauden lisääntymistä. Se kohdistuu omaan kaupunginosaan ennemmin kuin koko Helsinkiin, summaa syitä Ihamäki."
"– Olemme todella innostuneita. Asia nousee keskusteluun viikoittain marketeissa ja kahviloissa, kertoo Kaivola."
"Myös kirjasto on tyytyväinen yhteissuunnitteluun. Apulaisjohtaja Ihamäen mukaan aluksi asukkaita aliarvioitiin, mutta sitten alettiin ottaa todesta.– Asukkaat ovat olleet myös vaativia. Sanoneet, että: "hei me halutaan olla mukana, kuunnelkaapa meitä", kertoo Ihamäki."
"Apulaisjohtaja Saara Ihamäki toivoo, että asukkaiden ottamisesta mukaan jo suunnitteluvaiheessa tulee tapa. –Kyllähän ne, jotka maksaa, omistaa nämä tilat, ja me virkamiehet ei välttämättä osata ajatella asiaa eri näkökulmasta, vaikka asukkaita olemme mekin, sanoo apulaisjohtaja Saara Ihamäki." Toivotaan näin!
maanantai 10. marraskuuta 2014
Maunulan demokratiahankkeen jouluglögit 11.12. klo 17–18 ja avoimet ovet Saunabaarin alakerrassa
Demokratiahanke on saanut kahden vuoden aikana aikaan paljon. Sillä oli tavoitteina "uida virkamiesten liiveihin" Maunulan
monitoimitalon rakentamishankeen suunnittelussa ja toisaalta luoda alueelle demokratiatila, esimerkiksi asukastalo Saunabaarin toimintaa
laajentamalla katutason tiloihin. Molemmat ovat edenneet ilahduttavasti.
Tästä ei oltaisi selvitty ilman aktiivisia asukkaita, eikä ilman hyvää yhteistyötä alueen virkamiesten kanssa. Kiitokset
tästä kaikille mukana olleille!
Saunabaarin alakerrassa järjestetään Avointen ovien tapahtuma torstaina 11. joulukuuta klo 13–18. Sen ohjelmassa klo 13–15 perinteiset paritanssit Saunabaarilla. Mediapajan uusissa tiloissa ovi ja nettiyhteydet avoinna. HeSyllä on Joulupuoti. Retrot esittäytyvät. Maunulan demokratiahankeella on ilo kutsua kaikki asukastalon laajentamisessa ja uuden monitoimitalon rakentamisessa hankkeisiin osallistuneet ja osallistuvat asukkaat, suunnittelijat, virkamiehet ja muut yhteistyökumppanit klo 17–18 jouluglögille Mediapajan tiloihin. Glögin ja pienen purtavan ohessa voimme yhdessä arvioida tähänastista ja keskustella jatkosta.
Tarjoiluja varten toivomme ilmoittautumista ennalta 5.12. mennessä osoitteella epalonen[a]gmail.com
Saunabaarin alakerrassa uudet toimijat: tilaa asukkaille!
Saunabaarin alakerran täyttivät lokakuusta alkaen uudet toimijat. Männikkötien ja Metsäpurontien kulmassa on Maunula Seuran ja Mediapajan uusi tila, Saunabaarin seniorien hallinnoima ja asukkaille uusia käyttöjä tuova musiikkia ja muuta toimintaa tila on toisessa Männikkötien puolesessa kulmassa. Suurin vuokralainen on Hesy, jolla on Maunulassa kirpputori ja tavaroiden vastaanottotilat. Työhuone Månsasissa on työtilat kuudelle itsensä työllistäjälle. Kokoushuone ylemmässä kerroksessa on asukkaiden käytössä, tilan voi varata Saunabaarista.
Alakerran täyttäminen uloskin näkyvällä asukaslähtöisellä toiminnalla, oli Maunulan demokratiahankkeen tavoitteita pilottivuodelle 2013. Neuvotteluprosessi Helsingin kaupungin Tilakeskuksen kanssa oli hieno saavutus hankkeelta ja Maunula Seuralta. Pilotissa toivottiin myös "demokratiatilaa".
Demokratia on jatkuva prosessi. Sama pätee demokratiatiloihin. Nyt niille on saatu asukaslähtöinen perusta. Saunabaarin yläkerrassa toiminnot jatkuvat entisellään – tulijoita alakertaankin oli lopulta niin paljon, että tässä tuli todella selväksi, miten tärkeitä asukastalot helsinkiläisille ovat.
Tervetuloa Saunabaarille vanhat ja uudet käyttäjät!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)