tiistai 8. maaliskuuta 2016

Avoin Maunula-talon asukasfoorumi 4.3. ja lähidemokratia 3.0 -hankkeen avaus

Avoimessa foorumissa sunnuntaina 3.4. klo 15-18 paneudutaan Maunula-talon toiminnan asukaslähtöiseen suunnitteluun. Tilaisuus myös avaa uuden lähidemokratia 3.0 -vaiheen.

Maunulan demokratiahankkeen pohjalta luotu Maunula-talo lähdemokratiaa 3.0 valittiin Helsingin kaupunginosayhdistyksen (Helka) KEVEIN-innovaatioalustaksi. Se on yksi kolmesta kaupungissa. Siltamäki-Suutarila-Töyrynummi ja Herttoniemenranta ovat kaksi muuta. Maunula-talo voisi toimia alustana monenlaisille asukaslähtöisille hankkeille ja samalla uudelle lähidemokratialle. Tuo ideasi!

Tilaisuudessa keskustellaan Maunula-talosta, osallistuvasta budjetoinnista ja toiminnan järjestelemisestä. Kaikki pääsevät tuomaan omia näkökulmiaan ja vaikuttamaan. Toivottavasti myös kaupungin työntekijöitä pääsee paikalle, vaikka on sunnuntai.

Tarkemmat tiedot saadaan myöhemmin. Tervetuloa!

p.s. Maunula-taloa esiteltiin myös Jääjuhlassa sunnuntaina. Tässä pari kuvaa, kun Emilia Palonen (yllä) ja Inari Penttilä (alla) jututtavat asukkaita Maunula-talo kyselyn avulla. Muistattehan käydä 31.3. mennessä vastaamassa maunulatalo.fi-sivulla. Äänestä Maunula-talon tunnusta 15.3. mennessä.
Maunulalaisia, paloheinäläisiä ja pakilalaisia jututtaessa kävi ilmi, että kahvila, tapaamis- ja kohtaamispaikka ja vertaisoppiminen, erilaiset taide-elämykset ja teatteri kiinnostavat. Samalla pääsimme kertomaan lisää siitä, mitä taloon oli tulossa.

Kaupungin työntekijät jalkautuivat myös S-marketille toissaviikolla.  Asukkaita olisi voinut olla enemmän myös kyselemässä. Joten käydäänpä vaikka jututtamassa naapureita tuon kyselyn tiimoilta! Sen voi avata tietokoneella, älykännykällä tai pädillä. Mediapajalla voisi varmaan käydä myös täyttämässä. Samalla voisi saada itsekin lisää ja uusia ideoita - foorumiinkin tuotavaksi.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Maunula-talon työpajassa tutustumassa ja suunnittelemassa hallintamallia

Torstaina 4.2. työmaakäynnillä oli lähes 20 asukasta ja alueelle hankkeita tekeviä taiteilijoita. Saman kokoiselle joukolle esiteltiin ja yhdessä kommentoitiin Maunula-talon kalustesuunnitelmaa asukaskokouksessa. Asukkaat olivat sitä mieltä, että aulaan alustavasti suunniteltu käsinojaton keinutuoli ei välttämättä olisi toimivin ratkaisu vaikka onkin kaunis. Toivottiin mieluummin kevyttä ja siirrettävää sohvaa. Lapsien ja perheiden näkökulmaa toivat myös paikalla olleet perhepäivähoitajat olivat sitä mieltä, että kirjaston kalustesuunnitelmat, sen perusteella, kun niitä hahmotti, olivat hyviä. Seisomapöytiä toivottiin auloihin ja luokkiin.


Maunula-talon toimintamallia pohdittiin myös. Emilia Palonen esitteli "Maunula-talon työrukkasen" suunnittelemaa hallintamallia alustavien muistiinpanojen pohjalta ja Inari Penttilä esitteli osallistuvan budjetoinnin Ruuti-budjettia. Huomattiin, että pitää vielä yhdistää näitä ja mätsätä kaupungin päätöksentekoon – vaikka "johtamisjärjestelmää" kaupungissa uudistetaankin ja virastoja on tarkoitus yhdistää niin, että kaikki Maunula-talon nykyään toisistaan erilliset virastot olisivat saman katon alla. Ruutibudjetoinnin idea siitä, että jalkaudutaan S-markettiin sai kehuja. Haastattelulomakkeeseen annettiin vielä kehityskommentteja.


Kokouksen jälkeen pienemmällä tiimillä luotiin asukkaiden ehdotus toimintamalliksi, joka lähetettiin myös kaupungin työntekijöille. Se herätti keskustelua ja muutamaa kohtaa hiottiin. Asiaan palataan 14.3. kokouksessa. Asukkaiden ehdotus on täällä (linkki tulossa):

Päätettiin, että sunnuntaina 3.4. klo 15-18 järjestetään suurempi avoin foorumi Maunula-talon toiminnan suunnittelusta, jossa osallistuva budjetointi on myös läsnä. Tervetuloa!

Kiinnostaako kuulla lisää? Ota yhteyttä Emilia Palonen, epalonen[-]gmail.com ja 040-5077198. Liity mukaan demokratiahankkeen sähköpostilistalle lähettämällä tyhjä sähköposti osoitteeseen: maunulan-demokratiahanke-subscribe@googlegroups.com Osallistu myös fb-ryhmän kautta.




torstai 21. tammikuuta 2016

Asukaskokous ja tutustuminen Maunula-taloon työmaalla 4.2.

Maunula-talo nousee harjakorkeuteensa 6.4. Ja samalla virkamiehet ja asukkaat ovat suunnitelleet talon toimintaa ja toimintatapoja. Myös kalustuspalavereissa asukkaatkin ovat olleet mukana.
Esimerkiksi maanantaina 18.1. neljä asukasta edusti maunulalaisia laajennetun strategiaryhmän jäseninä. Lisätietoja prosessista saa Emilia Paloselta ja seuraavassa asukaskokouksessa, josta kutsu alla.
Huom. Ennen tapaamista, klo 16.30 on mahdollista tutustua Maunula-talon työmaahan eli rakenteilla olevaan taloon. Ilmoittaudu etukäteen 1.2. mennessä epalonen@gmail.com. Ja saavu ajoissa työmaaportille (Metsäpurontien puolella).

Avoin tapaaminen Maunula-talosta ja osallistuvasta budjetoinnista 
Maunulan monitoimitalon rakennustöiden kanssa rinnan etenee myös talon tulevan toiminnan suunnittelu. Tule mukaan keskustelemaan siitä, miten Maunula-taloon luodaan uusi osallistuvan demokratia, jossa asukkaat ovat mukana päättämässä talon toiminnasta. 
Saunabaarin asukastila Mediapajalla
(Metsäpurontie 25, katutaso)
Inari Penttilä nuoriasiainkeskuksesta esittelee osallistuvan budjetoinnin suunnitelmia. Demokratiahankkeen Emilia Palonen kertoo uusimpia tietoja Maunula-talon suunnittelusta. Keskustellaan myös Maunula-talon kahvilasta: löytyykö vapaaehtoisia pyörittämään taloon kahvilaa ja miten kahvilan toimintaa järjestetään ja miten sitä hyödynnetään esim. ruokapiirien ja yhdessäoppimisen kautta? Samalla aloitetaan seuraavan isomman työpajan valmistely. 
Kaikki kiinnostuneet tervetulleita. Kahvi- ja teetarjoilu.
Emilia Palonen, epalonen@gmail.com040-5077198

torstai 3. syyskuuta 2015

Asukaskokouksessa 10.9. suunnitellaan sisustusta, työpajassa 5.10. toimintaa!

Maunula-talon sisustuksen ja toiminnan suunnittelu etenee. Asukkaat pääsevät osallistumaan neljäntenä osapuolena samaan aikaan, kun kirjaston, työväenopiston ja nuorisotalon virkamiehet suunnittelevat tahoillaan. Asukaskokouksissa käy myös virkamiehiä, jotta tieto siirtyy. Isoissa työpajoissa käy laaja joukko 
Avoin asukaskokous sisustussuunnittelusta järjestetään torstaina 10.9. klo 17.30-19 Saunabaarilla. Mukana meitä kuuntelemassa, yhdessä ideoimassa ja sisustuksen lähtökohtia esittelemässä ovat taloa suunnittelevat K2S:n arkkitehdit. Erityisesti aulan ja monitoimisalin sisustus tarvitsevat asukkaiden panosta. Samassa yhteydessä suunnitellaan syksyn laajempaa työpajaa. 

Iso osallistuvan suunnittelun työpaja järjestetään Saunabaarilla maanantaina 5.10.
silloin esitellään Maunula-talo ja sen tilanne klo 17-17.30 ja työpajassa klo 17.30-20 käsitellään erityisesti talon toimintatapoja ja avausvuoden ohjelmaa. Sisustussuunnitelma on silloin myös edennyt ja sitä voidaan asukkaiden kesken myös pohtia ja kommentoida. Mukana on myös niin virkamiehiä kuin arkkitehtejä – eli pääsemme parhaiten vaikuttamaan asioihin yhdessä keskustelemalla kuten ennenkin.


Tervetuloa uudet aktiivit ja konkarit! Perheet jne. mukaan vaan!



Kuva: Erään aiemman työpajan työskentelyä.

maanantai 22. kesäkuuta 2015

Demokratiahanke puolustaa Saunabaaria, syksyn toimintaa Maunula-talon suhteen suunnitellaan

Maunulan demokratiahankkeen kokouksessa 9.6. käsiteltiin Saunabaarin tulevaisuutta ja Maunula-taloa ja alueen kulttuuritoimintaa: 

Demokratiahanke totesi, että Saunabaarin nykyisenkaltaista toimintaa ei saa vesittää ja että Maunula-talon käynnistyminen ei tule vähentämään Saunabaarin toimintaa; eri konseptilla toimivina ne täydentävät  toisiaan ja tuottavat kaikille maunulalaisille tarpeellisia palveluja ja mahdollisuuksia paikalliseen osallisuuteen. Maunulan demokratiahanke on yksi kaupunginjohtajan Demokratiapilottihankkeista (2013), ja olisi kohtuullista, että tässä asiassa  sen asiantuntemusta kuultaisiin.

Osallistava alueellisen kulttuuurityön mailli (Kulke)  Helsingin kulttuurikeskus jakaa uudessa Helsingin malli- hankkeessaan rahaa alueellisiin  kulttuurihankkeisiin, Maunula on yksi mallin pilotointialueista hanke-ehdotusten DL 12.6., Maunulan kohdehankkeisiin  tulossa ehdotuksia ainakin Ryhmäteatterilta, Pukinmäen taidekoululta Oulunkylän srk:n siirtolayhdistykseltä ja Itä-Pakilan kuvataidekoululta.  Maunulan taiteilijat ja kulttuurityöntekijät  ovat toivoneet, että hankevalinnassa painotettaisiin oman alueen toimijoita. Toivomuksena saada on projekteja eri taiteenaloilta, hankkeet alkavat  v. 2016 alussa ja kestävät 2-3 vuotta. Valittavista hankkeista  tulossa esitys ennen elokuun puoliväliä, Demokratiahanke ilmottautuu tarvittaessa konsultoitavaksi, työhuonekunta Månsaksen ja Maunulan aluefoorumin ohella. 

Maunulan demokratiahankkeessa on huomattu, että alueen asukasosallistuminen kiinnostaa monia tahoja ja toivoo, ettei Maunula-talon toiminnan suunnitteluun järjestetä päällekkäisiä työpajoja vaan toimitaan yhdessä. 
Päivämäärät ja teemat:
-  Demokratiahankkeen seuraava kokous pidetään Saunabaarissa ma 17.8. klo 17.30
- Asukastyöpajalle varattiin kaksi vaihtoehtoa,  ma 5.10 tai ma 12.10 klo 17.30 Saunabaarissa (valittiin 5.10. sillä jälkimmäinen on syyslomaviikko).´
- infoa työpajasta toimitetaan Maunulan Sanomiin, ilmestyy n.18.9.-25.9.
- virkamiehiltä edellytetään, että heillä on lokakuun Asukastyöpajassa  jo esitettävänä omia ajatuksia ja konkreettisia ehdotuksia talon toiminnasta
- Demokratiahankkeen lähitulevaisuuden tavoitteena on yhteistyössä virkamiesten kanssa työstää Maunula-talolle hallinto- ja talouskäytännöt, joissa  asukkaiden osallisuus  on huomioitu.

(Tämä postaus jäi draftiksi, joten se julkaistaan myöhässä. Olen pahoillani. Olisi kiva, jos näitä postauksia hoitaisi useampi kuin yksi ihminen...)

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Asukastapaaminen 9.6. klo 17.30-19 Saunabaarilla

Maunula-talon toiminnan suunnittelua tiistaina 9.6. klo 17.30-19 Saunabaarilla. Tervetuloa kaikki!
Demokratiahankkeen kokous, kaikille avoin asukastapaaminen. Keskustelemme:
1) Maunula-talon toiminnan suunnittelusta:
- päivitys tilanteesta, palautetta edellisestä tilaisuudesta ja raportti virkamiessuunnittelusta
- syksyn tapahtuman suunnittelua ja erilaisia huomioitavia asioita
2) Asukastalo Saunabaarin ja muiden kaupungin asukastalojen tilanteesta
- päivitystä ja suunnittelua: Aiotaanko taloja taas lakkauttaa? Mitä tehdään?
Toivottavasti maltatte tulla viettämään kesäiltaa Saunabaarille!

torstai 21. toukokuuta 2015

Maunulan osallistuvan suunnittelun malli (1.0)

Maunulan-talon osallistuvan suunnittelun prosessi (2013-2015->) muokkautui toimintamalliksi, jota voidaan hyödyntää laajemminkin. Malli koostuu avoimista osallistuvista työpajoista (6) ja asukastapaamisista (9), sekä osallistuvasta asukasedustuksesta läpi talon suunnitteluprosessin vuosina 2013-6/2015. Tietoa ja mielipiteitä on kerätty asukaskyselyillä (paperilla ja netissä). Prosessinkuvaus tälle sivustolle johtavine linkkeineen havainnollistaa mallin.

Maunulan mallin lähtökohta on, että asukkaita ei vain kuulla tai osallisteta, vaan osallisuus on aktiivista, tasa-arvoista ja pitkäjänteistä läpi prosessin. Osallistuminen on kaikille avointa: aina voi liittyä mukaan kuka tahansa. Asukkaiden nimeämät vastuuhenkilöt toimivat kaupungin ja asukkaiden suuntaan. Asukastapaamiset ovat avoimia myös virkamiehille. Toiminnan syventyessä syntyy luottamus ja voidaan luoda yhteisiä pelisääntöjä jatkoa varten.

Tässä kuvataan Maunula-talon osallistuvan suunnittelun prosessia. Demokratiahanke onnistui myös toisessa tavoitteessaan asukaslähtöisen toiminnan tilan luomisessa Asukastalo Saunabaarin alakertaan vuosina 2013-2014. Näistä syntyi synergiaa, vaikka kahden rinnakkaisen prosessin toteuttaminen oli myös työlästä. Hankkeen onnistuminen vaati pitkäjänteistä paneutumista pilottiin ja aikaa vieviin kokouksiin. Hyväntahtoiset virkamiehet toimivat portinavaajina asukkaiden osallistumiselle. Mallin työstäminen Maunula-talon prosessista auttaa myös tulevien prosessien työnjakoa ja toimii tiekarttana kaikille.

TIEDOTTAMINEN JA YHTEYDENPITO:
Tiedottaminen alueella toteutettiin kaupunginosalehden Maunulan Sanomien, usein myös Oulunkyläläisen, Maunulan seinän fb-sivujen (hankkeen edustaja yhdeksi moderaattoreista), oman maunula.net-sivuille linkatun nettisivun kautta, ja Maunulan demokratiahankkeen sähköpostilistan kautta. (Maunula-talolla oli myös oma asukassähköpostilista, mutta päädyttiin käyttämään yleistä. Huhtikuussa 2015 perustettiin Maunula-talolle fb-ryhmä.) Maunulan demokratiahanke teki ja levitti julisteet (työpajan 4 julisteen toteutti kirjaston asukastoimintakoordinaattori, sillä tahdottiin virallisempaa ilmettä). Ensimmäiseen, eniten osanottajia keränneeseen tapahtumaan lähetettiin kaupungin rahoittama kutsu joka kotiin. Kaupungin demokratiapilotit tiedottavat myös vuoden 2013 tapahtumista.

Tiedonvaihto kaupungin virkamiesten kanssa toteutettiin sähköpostilla ensimmäisessä työpajassa valittujen asukasedustajien kautta (Emilia Palonen, Kati Peiponen). Asukasedustaja oli mukana virastojen välisessä Maunula-talo viestinnässä, talon teknisestä suunnittelusta sen toiminnan suunnitteluun. Alueen kaupunginvaltuutetut olivat yhteydessä päätöksentekijöihin ja ylimpään virkamiesjohtoon tarvittaessa.

DELIBERAATIO: Työpajoissa testattiin erilaisia osallistuvan demokratian tekniikoita, aikataulun ja teeman mukaan. Niissä hyödynnettiin alan osaamista alueella (mm. politiikantutkija Emilia Palonen, Helsingin yliopisto; verkostotutkija Timo Järvensivu, Aalto yliopistosta; Jonna Kangasoja, neuvottelun ja konfliktinhallinnan Akordi oy; politiikantutkija Hanna-Kaisa Hoppania, Helsingin yliopisto).
PROSESSI 2012-2015:

SUUNNITELMA: Syksyllä 2012 kansalaisjärjestötoimijat, valtuutetut ja aktiiviset asukkaat kokoontuvat: ehdotetaan Maunulan demokratiahanketta kaupunginjohtajan tukemaksi demokratiapilotiksi: demokratiatilaa ja osallistuvaa budjetointia ja -suunnittelua toimintamalliksi. Aloitteen taustalla on jo pidempään tapahtunut yhteistyö, jonka yhtenä tavoitteena on ollut monitoimitalon saaminen Maunulaan ja asukastalo Saunabaarin toiminnan kehittäminen.

ALUSTAVA TAPAAMINEN: Hakemusvaiheessa mukana olleet tahot tapaavat ja suunnittelevat ensimmäisen tiedotteen ja asukastapaamisen päivän ja sen ohjelman.

TIEDOTUS ja ASUKASKYSELY: Kaikkiin Maunulan alueen koteihin jaetaan postin kautta kutsu avoimeen tapaamiseen ja kysely (myös netissä) monitoimitaloon toivottavista palveluista ja toiminnoista. Kaupungin tiedotusyksikkö kustantaa demokratiahankkeen tekemän esitteen jakelun. Juttu Maunulan Sanomissa.

ASUKASTAPAAMINEN/TYÖPAJA: Demokratiapilotin avaus 24.3.2013 Avoin tapaaminen Maunulan ala-asteella. Ideointia ja jakautuminen kahteen ryhmään: Maunula-talo ja Saunabaari. Tapaamisessa asukkaat sopivat edustuksestaan Maunula-talon suunnittelun virkamiestyöryhmissä.

ASUKASEDUSTUS: Asukasedustajat  mukana rakennusvirastossa hankesuunnittelussa, myöhemmin tilakeskuksessa ja arkkitehtitoimistolla talon suunnittelussa. Demokratiahankkeen edustajalla pääsy projektipankkiin. Samoin asukkaat mukana käyttäjäkokouksissa. Aluksi piti vaatia esityslistaa ja lopuksi pitää huolta siitä, että saa kutsut epäsäännöllisempiin käyttäjäkokouksiin.

ASUKASTAPAAMISET: 13.6. ja 19.9. avoin tapaaminen, päivitystä ja ideoita

TYÖPAJA 1: Avoin työpaja 3.10.2013: Suunnittelijaksi valitun K2S:n Arkkitehti Mikko Summanen tapaa asukkaat suunnittelupaikalla ja Saunabaarilla. Mind mappeja ja lappuja. Talo muodon hahmottaminen savimöhkäleen avulla. http://maunula.blogspot.fi/2013/10/kirjasto-tyovaenopisto-nuorisotalon.html

ASUKASTAPAAMINEN: Maunula-talon arkkitehtisuunnitelma kommenteilla 3.12.; Demokratiapikkujoulut 10.12.

TYÖPAJA 2: Luonnostyöpaja noin 50-hengen (arkkitehtitoimisto, virkamiehet ja asukkaat) voimin 30.1.2014 Jakaannuttiin neljään kuvitteelliseen ryhmään (lapset, nuoret-opiskelijat, aikuiset, vanhukset) ja testattiin tilaa. 

Hankesuunnitelma hyväksytään Helsingin kaupunginhallituksessa 3.2.2014

ASUKASKYSELY: Nimikilpailu avataan 4.2.2014. Kyselyä tehdään netissä ja paperilla mm. tilaisuuksissa, kirjastolla, asukastalolla ja nuorisotalolla. Juttu Maunulan Sanomissa.

ASUKASTAPAAMINEN 13.3. (ja 12.5.)

TYÖPAJA P1: Puistokävely suunnittelijoiden kanssa 12.6. Otetaan yhdessä tila haltuun - ja suunnitellaan puiston muotoa ja toimintoja. http://maunula.blogspot.fi/2014/06/maunulanpuistolle-uusi-ilme.html

TYÖPAJA P2: Puistotyöpaja suunnittelijoiden kanssa Leikkipuistossa 20.8. Maisema-arkkitehtien suunnitelman testausta ja kommentointia. http://maunula.blogspot.fi/2014/08/maunulanpuiston-luonnostyopaja-2-puisto.html

TYÖPAJA 3: Toiminnan suunnittelutyöpaja 20.9. Käytäntöjen lähtökohdat ja yhteistyön. (Paikalla enimmäkseen virkamiehiä kesän viimeisenä lauantaina.) http://maunula.blogspot.fi/2014/10/monitoimitalo-paikallisuutta-ja.html

Monitoimitalo saa rakennusluvan 14.10.

Nimikilpailu jatkuu nimiehdotuksilla…

ASUKASTAPAAMINEN: Jouluglögit 11.12. ja Asukastapaaminen 5.2.

ASUKASEDUSTUS: Nimikilpailuraati (valittu toimintatyöpajassa: asukkaat, kirjasto, nuta, työvis edustettuina + nimistöasiantuntija) kokoontuu ja valitsee viisi ehdokasta nimikilpailuun.

ASUKASKYSELY: Avoimessa nimikilpailussa valitaan yksi viidestä nimestä 2.2.-30.3. (nettilomakkeella, kirjaston, nuorisotalon, työväenopiston, Asukastalo Saunabaarin ja ala-asteen koulun tiloissa). Samalla kerättiin tietoa asukkaiden toiveista. Nimeksi valitaan selkeästi eniten ääniä saanut Maunula-talo.

ASUKASEDUSTUS: Hakemukset lähiörahastoon. Asukkaat osallistuvat hakemuksen tekemiseen lähtökohtien määrittelyssä ja kommentoimalla. Hakemukset jätetään demokratiahankkeen, työväenopiston, kirjaston ja nuorisotoimen yhteisinä hakemuksina.

Talon rakentaminen alkaa 4.5.

TYÖPAJA 4: Toiminnan suunnittelun 2. Työpajatilaisuus 11.5. Paikalla asukkaita, uusiakin naamoja, virkamiehiä kaikista hallintokunnista. Selkeitä pelisääntöjä ja painopisteitä, joista yleisesti yhtä mieltä. Mukana myös alueen maahanmuuttajia. http://maunula.blogspot.fi/2015/05/maunula-talolle-yhteiset-pelisaannot-ja.html

ASUKASEDUSTUS: Työmaakokoukset alkavat YIT:n tiloissa 19.5. alkaen: Asukkaat yhä mukana käyttäjäryhmänä. Sovitaan mm. tiedotuksesta lähitaloihin (Heka) ja asukkaille.

ASUKASEDUSTUS: Kaupungin virkamiesten työpaja ja toiminnan suunnittelun päivä 25.5.
Asukkaat mukana suunnittelussa.

Kaupunginhallitus hyväksyy 18.5. Lähiörahastolta haetut avustukset: hankesuunnitelmassa ei varauduttu talon omatoimikäyttöön siinä määrin kuin nyt suunniteltu. Rahat myös Maunula-talon edustalla olevan puiston peruskorjaukseen, joka avata talon toimintaa puistoon.

ASUKASTAPAAMINEN: 9.6. Saunabaarilla klo 17.30-19. Suunnitellaan syksyn työpajaa. Esillä mm. ehdotus asukkaiden ja talon henkilöstön yhteisestä foorumista, joka voisi valita toimikunnan linjaamaan ja koordinoimaan talon yhteistä toimintaa, budjettiesityksiä jne.

TIEDOTUS: Maunula-talon rakentaja YIT tiedottaa asukkaille demokratiapilotin edustajan kautta.

TOIMINTATYÖPAJA 5: Syksyllä 2015 suunnitellaan tarkemmat pelisäännöt ja vaikutetaan toiminnan tarkempiin sisältöihin.

Asukkailla on merkittävä rooli Maunula-talon toiminnassa – talosta on suunniteltu asukaslähtöistä, yhdessä tekemiseen ja yhdessä tuottamiseen perustuvaa kulttuurin, vapaan sivistystyön ja kansalaistoiminnan tilaa. Osallistuvan suunnittelun prosessi tukee tavoitetta ja syventää virkamiestahojenkin yhteistyötä. Maunulan demokratiahankkeen pilotissa syntynyttä mallia voidaan hyödyntää myös muussa kaupungin suunnittelussa ja toiminnassa.

Pilotin aikana syntyneen osallistuvan demokratian mallin kokosivat demokratiahankeen aktiivit: kokoamassa Emilia Palonen, yhteistyössä Timo Järvensivu ja Yrjö Hakanen.

Lisätietoja: Maunulan demokratiahanke, http://maunula.blogspot.fi

Maunula-talon yhteyshenkilö, tutkija Emilia Palonen, epalonen@gmail.com, 040-5077198