tiistai 4. helmikuuta 2014

Maunulan monitoimitalon rakentamisen hankesuunnitelma hyväksyttiin

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi eilen Maunulan kirjaston, työväenopiston ja nuorisotalon rakentamisen hankesuunnitelman. Rakentamiseen varattiin 9,4 miljoonaa euroa.

Rakennuksen huoneistoala on yhteensä 2 200 htm². Työväenopiston osuus laajuudesta on 985 htm², kirjaston osuus 578 htm² ja nuorisotalon osuus 637 htm².

Kaupunginhallitus toteaa päätöksessään, että ”hanke on yksi Helsingin kaupungin alueellisen osallistumisen pilottihankkeista. Pilotissa kokeillaan osallistuvaa suunnittelua osana lähidemokratian parantamista koko kaupungissa. Asukkaat ovat olleet konkreettisesti mukana talon suunnittelussa keväästä 2013 alkaen.”

Maunulan demokratiahanke vaikutti myös eiliseen päätökseen. Saunabaarilla viime viikolla pidetyn työpajan esityksestä kaupunginhallitus lisäsi hankesuunnitelmaan: ”Samalla kaupunginhallitus pitää tärkeänä, että monitoimitalon luona olevan puistoalueen kehittämisestä tehdään nykyisten määrärahojen puitteissa suunnitelma niin, että talo voi avautua myös ulospäin ja erilaisiin tapahtumiin.” (Viittauksella määrärahojen puitteisiin tarkoitetaan tässä kaupungin katu- ja puisto-osaston budjettia.)

1 kommentti:

  1. Kiitos Yrjö Hakaselle, että tämä asia vietiin ripeästi eteenpäin työpajan jälkeen apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilälle, ja Osku Pajamäelle lisäysesityksestä!

    VastaaPoista